Minun Ryttyläni

9.6.2015

Tulin ensimmäisen kerran Ryttylään 16-vuotiaana kesällä 1997. Olin nähnyt mainoksen Kansanlähetyksen järjestämästä kansainvälisestä nuortenleiristä ja lähdin heti innoissani kauas tuntemattomaan Ryttylään. En tuntenut Ryttylästä ketään, mutta ihastuin heti paikkaan. Ryttylän opistoalueella ja Kolmilammentien viljapelloilla, metsissä ja kukkuloilla oli mielestäni idyllisen kaunista ja aurinko paistoi aina. Seuraavana kesänä lähdin taas innoissani samalle Ryttylän leirille. Leirillä tapasin kivan pojan, josta tuli myöhemmin aviomieheni ja kolmen lapseni isä.

Asuimme mieheni kanssa 8 vuotta Turussa, jossa opiskelimme, saimme kaksi lasta ja viihdyimme niin hyvin, että suunnittelimme jäävämme sinne pysyvästi. Keväällä 2008 miehelleni kuitenkin tarjottiin yllättäen työpaikkaa Kansanlähetysopistolta. Otimme tarjouksen heti vastaan. Ympyrä sulkeutui. Paikasta, jossa olimme tavanneet, tulikin yhtäkkiä paljon enemmän, pysyvä koti. En olisi 16-vuotiaana junasta ulos astuessani uskonut, että täällä vielä joskus asuisin ison osan elämästäni. Sikäli minulla on erilainen suhde Ryttylään kuin vain asunnon perässä muuttaneilla. Tunsimme Ryttylän jo hyvin tänne asettuessamme emmekä tunteneet muuttavamme vieraalle paikkakunnalle.

Uudeksi kotipaikakseni ja kotiseutuidentiteetikseni muodostui heti nimenomaan Ryttylä, ei Hausjärvi. Ehkä jos olisimme vain muuttaneet pääkaupunkiseudulta mihin tahansa pienempään taajamaan pääradan varrelle, sattumalta Ryttylä-nimiseen kylään, voisin kutsua itseäni hausjärveläiseksi, mutta minun hausjärveläisyyteni on aina ollut täysin Ryttylä-keskeistä. Kotipaikkaa kysyttäessäkin kerron aina asuvani Ryttylässä, Riihimäen lähellä, en juuri koskaan Hausjärvellä. Hausjärvi tuntuu sanana itselleni vieraalta, etäisen steriililtä, Ryttylä taas rosoisen kotoisalta. Voisiko se olla niin, että Hausjärvi on asuinpaikka, mutta Ryttylä on kotipaikka? Hausjärvi on minulle kuin kämppä -  Ryttylä koti.

Ensimmäisinä Ryttylä-vuosinani koin yllättävän kulttuurishokin. Vaikka Häme ei maantieteellisesti sijaitse kovin kaukana Varsinais-Suomesta, henkinen etäisyys tuntui suurelta. Kotiseutuikävissäni kuuntelin Heli Laaksosen äänikirjoja, jossa kuului ihanaa, tuttua lounaismurretta. Turkuun oli usein ikävä. Mutta nyt seitsemän vuotta Ryttylässä asuttuamme huomaankin, että Turussa on kiva käydä, mutta se ei ole enää kotini eikä Turun murre kuulosta enää samalta. Aivan kuin fyysinen kotini Ryttylässä olisi hiljalleen alkanut muuttua myös henkiseksi kodikseni, sydämen kodikseni. 

Mikä Ryttylässä on parasta? Keskeinen sijainti lähellä monta tärkeää kaupunkia. Riittävän lyhyt matka ja riittävän hyvät liikenneyhteydet työpaikalle ja meren äärelle Helsinkiin, mutta kuitenkin riittävä etäisyys Helsingin kalliista asuinhinnoista ja ahtaudesta. Tila, väljyys ja turvallisuus. Kauniit, hämäläiset peltomaisemat, joiden keskellä saan juosta yksin illalla auringon laskiessa ja yksinäisen jäniksen loikkiessa ainoana juoksuseuranani. Naapurit, joista yksi lainaa leipoessani kananmunia, toinen sokeria, kolmas kuljettaa lapsen tarvittaessa Riihimäelle, neljäs hakee. Apu ja yhteisöllisyys, missään muualla en ole kokenut sellaista luontevaa toisista välittämistä kuin Ryttylässä. Minun rakas Ryttyläni.

Maiju Ollilainen
Ryttylän kyläyhdistyksen hallituksen jäsen