Minun Ryttyläni

9.9.2015

Viimeksi muutin Ryttylään vuonna 2008. Silloinkin oli syksy ja uuden kotimme piha sekä sitä ympäröivä metsä täynnä värejä. Ihmettelin peltojen yllä lenteleviä tuulihaukkoja. Sinä syksynä löysin koiran kanssa sänkipeltojen riemut.

Ensimmäisen kerran muutin Ryttylään Imatralta vuonna 1980, kun olin kolmen vanha. Lapsuudessa minun Ryttylästäni löytyi puroja padottaviksi, ojia kahlattaviksi, sammakon kutua inhottavaksi, metsiköitä majan rakennusta varten ja sillan alusia tutkittaviksi. Koululaisena minun Ryttylässäni riitti kavereita ja kansalaisopiston kursseja. Koulussa kaikki tehtiin porukalla: hypättiin narua ja vistiä, heiteltiin kärrynpyöriä, valloitettiin lumikinoksia, oltiin räpätätejä ja pelättiin opettajan nuhteita.

Lapsuuteni Ryttylästä palveluitakin löytyi. Muistan juna-aseman, kirjaston, kaupat, Unskan, Oma valinnan, pankit, baarit, ja kampaajat. Oi, ja sen kirjakaupan tuoksu on vieläkin mielessäni kiiltokuvaostoksilta! Jokainen vastaantulija oli jotensakin tuttu. Enemmän tai vahemmän, mutta kyllä ryttyläläinen ryttyläläisen tunnisti.

Teininä Ryttyläni tuntui kovin tylsältä ja pieneltä. Ei ollut nuorisolle toimintaa eikä tiloja. Arki kului pitkiin koulupäiviin pitkine bussimatkoineen Oittiin. Junalla ja bussilla kuljettiin Riihimäkeen harrastuksiin ja kauemmaksikin tapahtumiin.

Elämä vei sitten muualle opiskelemaan ja muilla mailla vierahilla vierähtikin jokunen vuosi. Oman perheen perustamisen myötä kotikylä kutsui takaisin. Lapset saavatkin nyt kasvaa lähellä luontoa, pienissä ympyröissä ja juuri sopivassa koulussa. Ollaan poissa kaupungin kasvottomasta melusta ja pakokaasuista, mutta vain vartin ajomatkan päässä sen tarjoamista harrastuksista ja humusta.

Moni asia on minun Ryttylässäni muuttunut. Palveluita, työpaikkoja ja julkista liikennettä on jäljellä enää hippunen, vaikka väkeä on enemmän! Enään en tunne läheskään kaikkia vastaantulijoita, vaikka en selvästikään ole ainoa paluumuuttaja.

Kotikyläni on kuitenkin ihmisen kokoinen. Yhteisö on tarpeeksi pieni, jotta jokainen voi osallistua, mutta kuitenkin niin suuri, että kaikilla on olemiseensa tila. Kyläläiset haluavat vaikuttaa ja sanoa sanansa. Sosiaalinen media onkin onnistuneesti valjastettu yhdeksi yhteisöllisyyden ja tiedottamisen välineeksi. Uusia ideoita ja selviytymistarinoita syntyy: Kyläkirjasto perustetaan, Miinan monttua puolustetaan ja Punkanjoen kunnostusta suunnitellaan. Monet yhdistykset ahkerine jäsenineen ovat ottaneet tärkeän roolin kylän aktiviteettien ylläpitäjinä kun kunnalliset palvelut pettävät. Minun Ryttyläni on nykyisin siis joustava ja muuttuva, ajan hermosta mutta myös pitkästä historiastaan tietoinen kylä. 

Tähdet tulevat näin syksyllä taas kirkkaina näkyviin. Katuvalojen puutteen positiivinen puoli.

Tiina Sitomaniemi